Miten hakea lapselle vapaaehtoista mieskaveria?
Kasvatatko äitinä lastasi tai lapsiasi yksin? Jos lapsesi isä ei ole mukana perheenne arjessa, eikä perhepiirissä ole muitakaan miehiä, voisi lapsesi hyötyä Mieskaveritoiminnan vapaaehtoisen seurasta.
Mieskaverin ja lapsen tapaamiset sovitaan yhdessä äidin, lapsen ja vapaaehtoisen kanssa. Lapset toiminnassa ovat vähintään 4-vuotiaita. Tutustuessaan uuteen aikuiseen lapsi saa miehestä tärkeän ja luotettavan uuden ihmissuhteen, joka tuo lapsen elämään mahdollisuuden oppia uusia asioita ja taitoja.
Alkututustumisen jälkeen mieskaveri ja lapsi tapaavat keskimäärin 1–4 kertaa kuukaudessa. Tekemiseen riittää ihan arkinen yhdessäolo, pääasia että kaverukset tekevät yhdessä molempia kiinnostavia asioita: käyvät uimassa, tekevät ruokaa tai nikkaroivat, ja joillekin tärkeitä hetkiä ovat yhteiset keskustelut. On tärkeää löytää tapaamisiin säännöllinen rytmi.
Mieskaveritoimintaa järjestetään suurimmissa kaupungeissa ympäri Suomen. Jos kasvatat lastasi yksin ja asut Uudellamaalla, Oulussa, Päijät-Hämeessä, Tampereella, Turussa tai Vaasassa, voit hakea lapsellesi omaa mieskaveria. Kaveriparit yhdistetään etäisyyden ja kiinnostuksenkohteiden mukaan, joten mieskaveri voi löytyä joskus nopeastikin.
Täytä vapaamuotoisen hakemus mieskaverit.fi-sivun ohjeiden mukaan ja lähetä se mieskaveritoiminnan ohjaajalle. Tämän jälkeen paikkakunnan toiminnan ohjaaja on sinuun yhteydessä.
Mieskaveritoiminta alkoi jo vuonna 1992 Uudellamaalla Pienperheyhdistyksen toimesta ja tällä hetkellä toiminnassa on yhteensä 245 mieskaveria eri paikkakunnilla.
Oliko tästä sinulle apua?
Saatat olla kiinnostunut myös näistä
Uusi vuosi on mahdollisuus uuteen työelämässä ja parisuhteessa!
Uuden vuoden lupaukset liittyvät usein omaan hyvinvointiin ja ne unohtuvat nopeasti. Voisiko sinun uudenvuoden lupauksesi ensi vuonna liittyä...
Tekeekö ylikuormittuneisuus tuhoa parisuhteessasi etkä sumupilvessäsi sitä edes huomaa?
Ylikuormittuneisuus vie huolestuttavan paljon tilaa parisuhteen ja perheen hyvinvoinnista. Tunnistatko itsesi tai läheisesi tästä tekstistä?
Uusperheiden StepApp-valmennukset® Keski-Uudellamaalla
Viiden viikon maksuton StepApp-valmennus® tarjoaa tietoa, tukea ja työkaluja uuspareille esimerkiksi bio- ja bonusvanhemmuuteen, uusparisuhteeseen...