Siirry sisältöön

Liian kontrolloiva kumppani? Nämä ovat digitaalisen väkivallan varoitusmerkit

25.05.2022 klo 15:18 - Kirjoittanut Jenna Viitanen , Turv@verkko-hanke , Naisten Linja
Kumppanin kontrollointi on yksi parisuhdeväkivallan muoto. Teknologian kehitys ja sosiaalinen media ovat muuttaneet väkivallan ja kontrolloinnin tapoja, mikä aiheuttaa sen, että digitaalista väkivaltaa voi olla välillä vaikeaa tunnistaa.

Mustasukkaisuus on normaali tunne, joka viestii siitä, että kumppani on tärkeä ja ajatus hänen menettämisestään pelottaa. Joskus mustasukkaisuus saa kuitenkin liialliset mittasuhteet ja muuttuu epäterveeksi: hälytysmerkkejä ovat kumppanin kontrolloiminen, seuraaminen ja stalkkaaminen, perusteeton epäluottamus, vaatimukset kaiken tiedon saamisesta ja kumppanin toiminnan tulkitseminen jatkuvasti uskottomuuden näkökulmasta käsin. Kellään ei ole parisuhteessa velvollisuutta todistella syyttömyyttään päivästä toiseen. Ratkaisu mustasukkaisuuden tunteisiin ei löydy kumppanin toiminnan tai elinpiirin rajoittamisesta – mustasukkaisella ihmisellä on velvollisuus itse hakea apua kontrollintarpeeseensa.

Kaipaatko tukea? Naisten Linjan Turv@verkko-palvelut ovat erikoistuneet erityisesti digitaalista väkivaltaa kokeneiden naisten tukemiseen.

Tunnista kontrolloiva kumppani:

  1. Hän on “stalkannut” sinua voimakkaasti jo ennen parisuhteen alkamista.
  2. Hänellä on kiire julkistaa suhteenne sosiaalisessa mediassa.
  3. Kun olette eri paikoissa, hän soittelee ja viestittelee jatkuvasti.
  4. Hän suuttuu, jos et vastaa viesteihin ja puheluihin riittävän nopeasti.
  5. Hän saattaa vaatia valokuvia todisteeksi, että olet siellä missä sanot olevasi.
  6. Hän syyllistää tai painostaa sinua jatkamaan puhelua tai viestittelyä, niin kauan kuin hän kokee tarpeelliseksi.
  7. Hän käyttää blokkaamista vallankäytön välineenä.
  8. Hän vahtii aktiivisuuttasi pikaviestipalveluissa kuten Messengerissä tai WhatsAppissa. Hän suuttuu, jos hän näkee sinun olleen aktiivinen, muttet ole vastannut hänen viestiinsä.
  9. Hän vaatii saada tietää kenen kanssa keskustelet ja mistä aiheista.
  10. Hän painostaa sinua näyttämään viestejä ja haluaa vaikuttaa siihen, mitä viestittelet muille.
  11. Hän vahtii someaktiivisuuttasi – kenen julkaisuista tykkäät, kuka tykkää sinun julkaisuistasi, kenen kaveri olet tai kuka seuraa tiliäsi – ja vaatii sinua tilille toimistasi.
  12. Hän painostaa sinua poistamaan tiettyjä ihmisiä somekontakteistasi.
  13. Hän haluaa vaikuttaa siihen, mitä julkaiset somessa.
  14. Hän postaa sinusta noloja kuvia tai asioita someen ilman lupaa.
  15. Hän kuvaa sinua ilman lupaa.
  16. Hän painostaa sinua lähettämään intiimejä kuvia tai kuvaamaan seksiä.
  17. Hän näyttää intiimiä tai noloa materiaalia sinusta kavereilleen ilman lupaasi.
  18.  Hän uhkaa – suoraan tai epäsuorasti – levittää intiimejä kuvia sinusta esimerkiksi riidan tai eron yhteydessä.
  19. Hän lähettelee toistuvasti viestejä, joiden tarkoituksena on aiheuttaa sinulle paha mieli, saada sinut tuntemaan syyllisyyttä tai heikentää itsetuntoasi.
  20. Hän lähettelee pelottavia ja uhkaavia viestejä selvinpäin tai päihtyneenä.

Nämä kaikki ovat hälytysmerkkejä, eivätkä ne kuulu tasa-arvoiseen parisuhteeseen. Mikäli tunnistat oman tilanteesi yhdestä tai useammasta kohdasta, voi olla hyvä pysähtyä tarkastelemaan omaa suhdetta kokonaisvaltaisesti. Pohdintaan saat apua myös Turv@verkon palveluista. Olemme täällä sinua varten.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Viisi vinkkiä etäsuhteen vahvistamiseksi

Tiedätkö, millainen on LAT-suhde? Elätkö kenties itsekin sellaisessa? Vakituisesta suhteesta, jossa asutaan erillään, käytetään...

Mitä jos kumppanini masentuu?

Masennus on sairaus, joka ilmenee vuorovaikutuksessa. Siksi on tavallista, että kumppani voi huomata toisen sairastumisen ennen kuin sairastunut itse...

Suojele tunteitasi deittailun käänteissä

Nettideittailu voi olla monimutkaista, ja joskus siihen voi liittyä tilanteita, joissa tulee ghostatuksi, manipuloiduksi tai muuten ikävästi...