BETA Siirry sisältöön

Arki kahden taaperon talossa - monikkoperheen äiti kertoo

Julkaistu 04.02.2019 - Kirjoittanut nimimerkki Moona , Suomen Monikkoperheet ry
Tässä talossa asustaa viisi henkeä: äiti, isä, 5-vuotias "Prinsessa" sekä 1,5-vuotiaat "Tatu" ja "Patu". Kutsuttakoon heitä tässä näillä Aino Havukaisen ja Sami Toivosen lastenkirjoista tutuilla nimillä, jotka kuvaavat aika hyvin heitä. Tatu ja Patu ovat siis kaksospojat, jotka mullistivat elämämme jo noin puoli vuotta ennen syntymäänsä. Sinä päivänä kun ultraäänitutkimuksessa kätilö kertoi äidin vatsassa olevan yhden vauvan sijasta kaksi, jäi kauppareissulla jo puolet ostoksista ostamatta. Sitten alkoi suunnittelu ja ennakointi (mutta myös pelko pahimmasta) tulevan varalle, jota jatkuu edelleen. Minkälainen auto meillä pitää olla? Emmehän me mahdu tähän asuntoon, missä siis asumme? Kuinka paljon vaatteita kaksi vauvaa tarvitsee, entä lakanoita, pyyhkeitä tai leluja? Joko kaiken uskaltaa ostaa valmiiksi? Miten osaamme kasvattaa heistä vahvat yksilöt, jotka pärjäävät myöhemmin elämässä?

Nyt ennakointi ja suunnittelu ovat arjen selviytymisen, mutta myös nauttimisen, a ja o. Kun on lounas odottamassa valmiina jääkaapissa tai uunissa, on kolmen nälkäisen lapsen kanssa paljon mukavampi tulla ulkoilun jälkeen syömään. Jos päiväunien jälkeen on tarkoitus lähteä mummolaan, kannattaa kaikki mahdollinen laittaa valmiiksi unien aikana. Koskaan ei tiedä kuinka moni on “eikä”-tautinen lähtövaiheessa. Mutta näistä monet ovat varmasti tuttuja muistakin usean lapsen perheestä. Monet monikkoperheen arjen haasteet ovat varmasti samoja usean lapsen perheessä. Joku on joskus pohtinut, että jos ensimmäisestä lapsesta on työtä tietty määrä, työtä on kahdesta lapsesta jo kolminkertainen määrä. Tällaisen laskuopin mukaan kolmesta lapsesta on työtä viisin- tai kuusinkertainen määrä verrattuna yhteen lapseen. Tämä on vain jotakin sellaista suuntaa antavaa, johon voi varautua, mutta joka tapauksessa jokainen lapsi ja vanhempi ovat erilaisia ja tilanteet muuttuvia. Tottahan toki myös onnekkuus kasvaa samassa suhteessa! Miten onnekas sitä onkaan, kun saanut kolme lasta! Lisäksi Prinsessa, Tatu ja Patu ovat kaikki perusterveitä, tyytyväisiä lapsia, jotka pitävät nukkumisesta. Välillä tätä ei voi uskoa todeksi, ja silloin helposti huolestuu ihan mistä tahansa lapsiin liittyen. Ja ne huolet ovat ääneen sanottuna loppujen lopuksi aika pieniä.

Mitä yhden päivän aikana sitten tapahtuu ennen kaikkea Tatun ja Patun kanssa, unohtamatta Prinsessaa? Joitakin lukuja alkuun: Vaihdan vaipan noin 10 kertaa. Katan pöydän ja autan ruokailuissa viisi kertaa päivässä. Tatu ja Patu nukkuvat yhdet noin kahden tunnin päiväunet. Lisäksi vastaan Prinsessan “äiti”-huutoon noin miljoona kertaa päivässä (mutta se onkin sitten jo oma tarinansa…). Jos lähden käymään autolla kaupassa lasten kanssa, laitan turvatyöt kiinni ainakin kahdeksan kertaa (omani mukaan lukien), kannan pahimmassa tapauksessa ruokakasseja ja kahta rimpuilevaa 11 kg säkkiä matkan kaupasta autoon ja autosta kotiin. Joka päivä saan useita hymyjä, halauksia, pusuja ja ylpeyden aiheita seuratessani jälkikasvua. Niitä on vaikea laskea, mutta ne ovat se minkä varassa kaiken sen työläämmän jaksaa. Perheen isä on tiiviisti mukana arjessa ja jakamassa työtaakkaa sekä hymyjä töiden sallimissa rajoissa.

Tatu ja Patu saavat aikaan keskenään jo useamman minuutin “kukkuu”-leikin tai jonkin muun vastaavan leikin. He myös osaavat painia ja jousta toisiaan karkuun. Välillä he nauraa rätkättävät toistensa tempuille niin, että muiden on vaikea pysyä nauramatta. Heillä roolit vaihtuvat, eikä kumpikaan nähdäkseni määrää tekemisiä tai järjestystä. He osaavat odottaa vuoroaan ainakin hetken. Käymme leikkipuistossa useita kertoja viikossa. Siellä karttuvat muun muassa motoriset ja sosiaaliset taidot niin äidiltä kuin lapsiltakin. Mitä kovempaa Tatu tai Patu juoksee kohti vesilätäkköä, on äidin päästävä vielä vähän kovempaa. Kun Tatu on tulossa jo kiipeilytelineellä alaspäin ja Patu kiipeää samaan aikaan ylöspäin, on äidin jännitettävä vatsalihaksia myöten koko kroppa varmistaakseen, ettei kukaan putoa. Ja lisäksi on syytä olla hyvissä väleissä puiston muiden aikuisten kanssa, pieni apu silloin tällöin helpottaa kovasti ulkoilua. Mutta mikään tästäkään ei ole mitään sen rinnalla, kun näkee lasten viihtyvän ja oppivan uutta leikkipuistossa.

Illan tullen, kun lapset ovat nukkumassa, tiskikone käynnissä ja lelut siistitty seuraavaa päivää varten, on äidillä ja isällä hetki aikaa hengähtää. Jos päivä on ollut keskivertoa työläämpi, olen hyvin onnellinen sen päättymisestä. Silloin lepään ja menen ajoissa nukkumaan. Jos isä on ollut kotona ja päivän arkityöt on jaettu, saattaa minulla olla vielä virtaa pienelle iltalenkille. Liikunta on palkitsevaa, ja olen huomannut, että hyvä fyysinen kunto auttaa jaksamaan arjessa eniten. Olen kokeillut myös suklaan voimaa, mutta valitettavasti sen piristävä vaikutus on lyhytkestoista ja sen jälkeen saattaa uuvuttaa vielä enemmän. Toki äidillä pitää herkkuhätävara löytyä pahan päivän varalle! Elän oman elämäni rakkainta, mutta raskainta vaihetta, kun lapset ovat pieniä ja saan olla heidän kanssaan paljon.

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Tukea työssä jaksamiseen 2.9-21.10.19

Tervetuloa tukea työssä jaksamiseen -kurssille! Toivomme, että kurssi tarjoaa sinulle oivalluksia itsestäsi. Tavoitteena on että löydät...

Mitä mielen päällä?

Vai eikö oikein mitään? Onko päällimmäinen tunne plääh?

Minkä ikäisenä voi aloittaa palkkatyöt?

Alle 18-vuotiaiden työntekijöiden suojelusta ja palkkaamisen ehdoista säädetään laissa ja sitä on kaikkien työnantajien noudatettava. Lain...