Siirry sisältöön

3.3 Nettikiusaaminen satuttaa

Julkaistu 31.01.2020 - Tuottanut Pelastakaa Lapset ry
Miten nettikiusaaminen eroaa koulussa tapahtuvasta kiusaamisesta? Miten lasta voi suojella nettikiusaamiselta ja entä jos oma lapsi kiusaakin muita?

Nettikiusaamista ovat esimerkiksi ilkeät viestit, valheen tai toisen yksityisyyttä loukkaavan tiedon tai kuvien levittäminen ilman asianomaisen lupaasomeyhteisöjen ulkopuolelle jättäminen sekä toisena ihmisenä esiintyminen (identiteettivarkaus). Nettikiusaaminen tuntuu lapsesta usein yhtä pahalta, ellei vielä pahemmalta kuin esimerkiksi koulukiusaaminen, joten kaikkeen kiusaamiseen on aina suhtauduttava vakavasti. 

Nettikiusaamista voi tapahtua missä tahansa sosiaalisen median alustoilla ja sovelluksissa. Sosiaalisen median kautta loukkaava ja asiaton toiminta ja tietojen levittäminen saattavat tavoittaa laajojakin yleisöjä. Myös koulukiusaaminen kulkeutuu digilaitteiden välityksellä usein vielä vapaa-ajallekin koulun ulkopuolelle ja toisaalta netissä alkanut kiusaaminen voi jatkua kasvokkain koulussa. 

Nettikiusaamiseen liittyy läheisesti myös termi someloukkaus. Sillä tarkoitetaan toimintaa, joka aiheuttaa kielteisiä tunteita loukkauksen kohteessa. Loukkaus voi olla esimerkiksi kuvien tai tietojen julkaiseminen ja levittäminen ilman lupaa sekä loukkauksen kohteena olevana ihmisenä esiintyminen. Loukatuksi tulleen ei kannata lähteä kostamaan asiaa, vaan ennemmin kertoa loukkauksesta eteenpäin ja säilyttää kaikki materiaali todistusaineistona. Someturvan sivuilla voit testata, täyttääkö loukkaus rikoksen kriteerit. 

TEHTÄVÄ

Tehtävä 22

  • Tutustu alla oleviin muistilistoihin, kuinka toimia, jos lapsi on tullut nettikiusatuksi tai saat tietää, että lapsi on itse kiusannut netissä.

  • Kun lasta on kiusattu

    1. 1. Puhu asiasta rauhallisesti lapsesi kanssa. Kiusattu lapsi voi kokea, että hän on tehnyt itse jotain pahaa tai että hänessä on jotain vialla. Vakuuta lapsellesi, että kaikissa tapauksissa kiusaaminen on aina väärin.
    2. 2. Selvitä, kuka kiusaaja on. Tapahtuuko kiusaamista netin lisäksi jossain muualla, kuten koulussa?
    3. 3. Mikäli kyseessä on koulukiusaaminen, ota yhteyttä lapsen kouluun. Keskustelkaa yhdessä toimenpiteistä asian ratkaisemiseksi.
    4. 4. Käykää lapsen kanssa läpi, miten tämän käyttämissä palveluissa voidaan säädellä yksityisyysasetuksia.
    5. 5. Ilmoita kiusaamisesta nuoren käyttämän nettisivun tai palvelun ylläpidolle. Useimmissa palveluissa on mahdollista raportoida palvelun säännöissä kielletty toiminta, kuten kiusaaminen.
    6. 6. Tallenna todisteet kiusaamisesta ottamalla kuvakaappaus. Todisteita voidaan myöhemmin käyttää avuksi, mikäli asiaa aletaan selvittää poliisin, opettajan tai kiusaajan vanhempien kanssa.
    7. 7. Seuraa tilannetta. Kannusta lasta kertomaan sinulle aina, jos hän kohtaa jotain ikävää tai ahdistavaa netissä.
  • Kun lapsi kiusaa muita

    1. 1. Selvitä tilanne. Mitä on tapahtunut, ketä on kiusattu, miten kauan kiusaaminen on jatkunut?
    2. 2. Tee lapselle selväksi, että kiusaamisen täytyy loppua välittömästi. Keskustele lapsen kanssa siitä, miksi kiusaaminen on aina väärin. Samaistukaa kiusatun kokemukseen. Millaisia tunteita kiusatulle on saattanut tulla kiusaamisesta? Miltä lapsesta tuntuisi, jos lapsi olisi itse saanut esimerkiksi samanlaisia viestejä kuin mitä hän on lähettänyt kiusatulle?
    3. 3. Tiedostaako lapsi itse kiusaavansa? Keskustelkaa yhdessä siitä, miten tärkeää on kohdella toisia arvostavasti ja ystävällisesti myös netissä.
    4. 4. Keskustele kiusaamisen syistä. Onko lapsi esim. joutunut itse kiusaamisen kohteeksi? Kiusaavatko hänen kaverinsa muita tai häntä?
    5. 5. Jos kiusatuksi tulleelle lapselle ja hänen vanhemmalleen sopii, voitte tavata yhdessä heidän kanssaan ja vakuuttaa, että kiusaaminen loppuu.
  • Kirjoita kukin vinkki yhdelle riville. Voit lisätä rivejä plus-nappulasta.

    Lähetettyjä vastauksia voidaan käyttää Pelastakaa Lapset ry:n viestinnässä mutta kuitenkin niin ettei yksittäisiä vastaajia ole mahdollista tunnistaa.

TEHTÄVÄ

1) Keskustelkaa lapsen kanssa yhdessä kanssa siitä, missä yhteisöissä hän viettää aikaa. Onko hän kohdannut tai nähnyt niissä ikäviä tilanteita? Minkälaisia?

2) Entä mitä nettikiusaaminen lapsen mielestä on ja miten se eroaa vaikkapa koulukiusaamisesta? Mistä lapsi voi tietää, onko hän saattanut kiusata jotakuta? Minkälaisia ajatuksia lapsella on siitä, miten nettikiusaamiseen pitäisi puuttua?

Huomaa, että joskus lapsen voi olla vaikeaa sanoa suoraan, jos hän on itse joutunut kiusaamisen kohteeksi. Keskustelua voi myös ohjata siihen suuntaan, että lapsi kertoo jostakin tilanteesta “kaverille tapahtuneena”.

Tehtävä 23


    Lähetettyjä vastauksia voidaan käyttää Pelastakaa Lapset ry:n viestinnässä mutta kuitenkin niin ettei yksittäisiä vastaajia ole mahdollista tunnistaa.
Aihealueet:  Vanhemmuus

Oliko tästä sinulle apua?

Saatat olla kiinnostunut myös näistä

Sateenkaariperhe-chat

Sateenkaariperheellisten ja -perheestä haaveilevien oma vertaischat, jossa paikalla myös Sateenkaariperheet ry:n asiantuntija vastaamassa mieleen...

Sateenkaariperhe-chat

Sateenkaariperheellisten ja -perheestä haaveilevien oma vertaischat, jossa paikalla myös Sateenkaariperheet ry:n asiantuntija vastaamassa mieleen...

Sateenkaariperhe-chat

Sateenkaariperheellisten ja -perheestä haaveilevien oma vertaischat, jossa paikalla myös Sateenkaariperheet ry:n asiantuntija vastaamassa mieleen...