Siirry sisältöön

Artikkelit

Artikkelit ovat kirjoitettuja tekstisisältöjä, jotka järjestöjen asiantuntijat ovat tuottaneet. Artikkeleita voi seuloa kohderyhmän tai aihealueen mukaan.

Kuva: Pixabay. Kuvassa nainen peittää kasvonsa käsillään
Häpeä syntyy, kun yhteys katkeaa: kun ihminen lähestyy toista, mutta toinen kääntää pään pois. Kun tätä tapahtuu merkittävissä ihmissuhteissa tai toistuvasti, ihminen alkaa kyseenalaistaa itseään, omaa arvoaan ja tuntea häpeää. Kyky luottaa itseen,...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
valoa luolan päässä
Seksitautitartunnan pelko on tavallinen tunne tilanteissa, joissa kondomi tai suuseksisuoja on jäänyt käyttämättä. Jos pelko vaikuttaa voimakkaasti jokapäiväiseen elämään eikä hiivu asiantuntijoiden arvioista tai testauksesta huolimatta, voi kyse olla...
Tuottanut Väestöliitto
Synkähkö kuva tummine värineen. Oikealla naisoletettu katsoo alaspäin niin, että hiukset peittävät kasvot.
Murehtiminen on jonkinlaisen pulman jatkuvaa pyörittelyä mielessä, vaikka sitä ei voisi murehtimalla ratkaista. Siihen liittyy hankalia tunteita kuten ahdistusta ja pelkoa. Murehtiminen saattaa tuntua hyödylliseltä, mutta pidemmällä tähtäimellä se ei helpota...
Tuottanut Väestöliitto
Puisia pieniä kirjainlaattoja, joista rakennettu lause be here now.
Kun murehtiminen vie aikaasi valtavasti, kannattaa harjoitella murehtimisen kierteen katkaisemista. Huomion tuomisesta aisteihin ja tietoisen läsnäolon harjoituksesta voi olla sinulle apua. Tässä artikkelissa esittelemme muutaman harjoituksen, joiden avulla voit...
Tuottanut Väestöliitto
Kuvassa pariskunta istuu penkillä
Tuntuuko pitkä parisuhteesi enemmän rasittavan sinua kuin antavan voimaa? Puolisosi ei tunnu mielenkiintoiselta tyypiltä vaan lähinnä ärsyttää. Hyvin ymmärrettäviä ajatuksia pitkässä suhteessa. Mutta uskallatko kääntää katseesi itseesi ja omaan...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Pariskunta
Tarve työkaluihin parisuhteen ristiriitatilanteissa on ymmärrettävä. Taikasauvoja ei ole, sillä paras työkalu on yksinkertainen ja tuttu, mutta ei helppo. Uskallatko hypätä tunnekeskeisen, pinnan alle pyrkivän ja läheisyyttä lisäävän keskustelun...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
portaat
Nuoruuteen kuuluu monenlaiset irtiotot läheisistä aikuisista. Ilman läheistä aikuista nuoren on kuitenkin vaikeaa selvitä nuoruuden kehitystehtävistä. "Voi taivas- puhetta nuoresta" -podcastissa psykiatrian alan asiantuntijat keskustelevat nuoruuden keskeisistä...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Kuvassa lapsi ja pehmolelu
Vanhempien ero on myös lapsen kriisi. Eroavat aikuiset voivat sitä omalla toiminnallaan syventää tai madaltaa. Parhaimmillaan vanhemmat kykenevät laittamaan ristiriitansa sivuun vanhempina toimiessaan ja pitämään huolta lapsista yhteistyössä. Tällainen...
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Kuvassa kaksi flamingoa vastakkain
Haluaisitko saada esiin kumppanistasi ne piirteet, johon joskus rakastuit? Sen hyvän olon, jota joskus tunsit? Hypätkää rohkeasti elättelemään kadonnutta yhteyttä uudelleen eloon!
Tuottanut Suomen evankelis-luterilainen kirkko
Astman omahoidolla tarkoitetaan sairastuneen osallistumista oman hoitonsa suunnitteluun ja toteutukseen. Omahoidon toteuttamiseen saat tukea terveydenhuollon ammattilaisilta.  Toisinaan tukea voi kaivata myös joltain, joka on ollut samanlaisessa tilanteessa ja...
Tuottanut Filha ry
Lataa lisää